Kuvaus
Henri Matissen "Lorette" (1917) -analyysi upottaa meidät erinomaisen ranskalaisen maalarin elinvoimaiseen ja emotionaaliseen maailmaan. Tässä työssä Matisse esittelee meidät laiskalle naishahmolle, toistuvan syyn taiteellisessa tuotannossaan, mutta energialla ja tuoreudella, jonka hän vain pystyi antamaan.
Lorette, jolla on rikkaat punaiset ja oranssit sävyt, on värien ja muodon sulautumisen inkarnaatio, joka Matisse on täydennetty koko uransa ajan. Hahmo lepää taustalla, joka, vaikka sitä ei selvästi määritelty selvästi, viittaa tyylikkäiden sisustusten ylellisyyteen, ehkä taiteilijaan liittyvässä eklektisessä tyylillä koristeltu huone. Värin käyttö tässä maalauksessa on yksi näkyvimmistä näkökohdista; Matisse ei käytä perinteisiä varjoja, vaan leikkii tasaisen värin avulla äänenvoimakkuuden ja ulottuvuuden luomiseen. Kontrasti hahmon hiusten ja vaatteiden punaisten rikasten ja pimeimpien sävyjen välillä korostaa Lorette -hahmoa, mikä antaa hänelle magneettisen läsnäolon.
Mallin rento asento ja sen katseessa implisiittinen aistillisuus edistävät läheisyyden ja rauhallisuuden ilmapiiriä. Matisse onnistuu vangitsemaan mallinsa olemuksen paitsi fyysisen ulkonäkönsä, myös projisoimalla persoonallisuutensa ja asettamaan visuaalisen ympäristön, joka jättää meille pysyvän vaikutelman.
Lisäksi tämä maalaus on selkeä esimerkki Matissen verkkotunnuksesta linjojen yksinkertaistamisen ja muotojen tyylityksen suhteen, ominaisuus, joka oli ilmeinen kaikessa hänen työssään. Pehmeät ja epävarmuudet, melkein koristeelliset linjat, rajaavat Lorette -muodon ja sekoittuvat harmonisesti taustan kuvion kanssa, jolloin muodostuu yhtenäinen ja johdonmukainen koostumus. Tästä säteilevästä yksinkertaisuudesta Matisse nostaa päivittäisen hetken syvästi rikkaan esteettisen kokemuksen tasolla.
Rajoitettu, mutta ilmeikäs väripaletti ja yksityiskohtainen talous korostavat Matissen kykyä kommunikoida voimakkaasti minimaalisilla resursseilla. Se ei tarvitse laajaa valikoimaa tai hyperrealismia, jotta katsojan läheisyys ja tunteet tuntevat.
On mielenkiintoista mainita, että Lorette ei ole vain abstrakti hahmo, vaan että se voisi viitata yhteen Matissen säännöllisistä malleista vuosina 1916-1917, Lorica (Lorette) Castelli, jolla oli merkityksellinen rooli useissa hänen teoksissaan. Tämä taiteilijan ja mallin välinen suhde ehdottaa henkilökohtaista ja ammatillista vuorovaikutusta, joka heijastuu muotokuvan sujuvuuteen ja ilmaisemiseen.
Taidehistorian yhteydessä "Lorette" on osa fauvistista liikettä, jonka Matisse oli yksi johtajista, vaikka vuoteen 1917 mennessä taiteilija oli kypsyys- ja evoluutiokaudella klassisen fauvismin ulkopuolella. On selvää, että teos vahvistaa myös vuoropuhelun saman kirjoittajan muiden luomusten kanssa, kuten "La Odalisca" tai "keltaiset kaihtimet", joissa värien ja kuvion käyttö sekä naishahmon esitys ovat keskeisiä elementit.
"Lorette" -teos (1917) ei ole vain näyttely teknisistä kyvyistä ja Matissen esteettisestä visiosta, vaan myös ikkuna sisämaailmansa rikkaaseen monimutkaisuuteen ja sen innovatiiviseen lähestymistapaan maalaamiseen, joka edelleen inspiroi ja hämmästyttää katsojia ja kriitikkoja yhtäläisesti.