Kuvaus
Henri Matisse, yksi modernin taiteen arvostetuimmista hahmoista, jättää meidät "Cheminée du Roi Marseille" -näytteen sen erehtymättömän tyylin, juurtuneeksi fauvismiin, mutta kehittyi kypsemmälle ja henkilökohtaisemmalle ilmaisulle. Tämä vuonna 1918 tuotettu työ ensimmäisen maailmansodan jälkeen heijastaa taiteilijan elämässä ja työssä siirtymistä, yhdistämällä uransa luonnehtivien muotojen elävän värin ja yksinkertaistamisen.
Tarkkaillessamme "Cheminée du Roi Merseille", meitä houkuttelee heti melkein arkkitehtoninen symmetria koostumuksessa. Kohtauksen keskellä oleva takka ei vain toimi pääpainopisteinä, vaan myös visuaalisena ankkurina, joka rakentaa loput elementit. Tarkkojen linjojen ja tarkkojen kulmien käyttö antaa työlle vakauden ja tasapainon tunteen. Matisse ei kuitenkaan jää pelkästään geometriseen esitykseen; Takkaa ympäröivät koristeet ja yksityiskohdat viittaavat asutuvaan ja henkilökohtaiseen tilaan, kutsuen meitä tutkimaan joka kulmaa huolellisesti.
Värin käyttö tässä maalauksessa on, kuten aina Matissessa, perustavanlaatuinen. Elävät ja tyydyttyneet äänet hallitsevat kohtausta luomalla runsasta ja samalla intiimiä ilmapiiriä. Punaiset, siniset ja vihreät paitsi sanelevat visuaalista rytmiä, vaan myös herättävät sensaatioita ja tunteita, Matissian paletin erottuvan sinetin. Näiden värien valinta voitaisiin tulkita heijastavan Etelä -Ranskan valosta ja elinvoimaa, etenkin Marseillessa, jossa Matisse vietti aikaa elämänsä aikana.
Ihmishahmojen puuttuminen "Cheminée du Roi Marseillessa" voi tuntua huomattavalta, mutta tämä tyhjyys ei ole kaukana kylmästä tai autiosta. Matisse onnistuu lisäämään elämää ja liikkumista esineiden ja kohtauksen yleisen ilmakehän kautta. Palavan savupiipun läsnäolo ehdottaa kodikkaasta kuumuudesta ja lohduttavaa jokapäiväistä elämää. On mielenkiintoista korostaa, kuinka Matisse, joka tunnetaan usein dynamiikastaan ja elinvoimaisista kuvista ihmishahmoista ja elämästä, onnistuu välittämään samanlaisen elinvoiman introspektiivisemmassa ja arkkitehtonisessa kohtauksessa.
Tämä kuva voi liittyä muihin aikansa teoksiin, joita he kokevat myös alueellisesta näkökulmasta ja sisustustutkimuksesta. Kappaleina, kuten "Sisustus fonografilla" (1924), Matisse jatkaa tutkimustaan kotimaisten esineiden ja niitä sisältävän tilan välisessä vuorovaikutuksessa, mikä osoittaa kehityksen kohti yksinkertaistamista, joka ei uhraa emotionaalisen syvyyttä.
Yhteenvetona voidaan todeta mestari Ranskan kieli. Värin, muodon ja ilmapiirin yhtymäkohta tässä maalauksessa ei vain tarjoa meille ikkunaa maailman visioon tietyllä hetkellä, vaan myös pohdintaa siitä, kuinka taide voi kaapata ja ylittää ajan ja tilan.