Kuvaus
Henri Matisse, yksi modernin taiteen kiistattomista jättiläisistä, tarjoaa meille "istuvan naisen" (1919) kiehtovan ikkunan sen tyylin ja taiteellisen näkemyksen kehitykselle. Ensimmäisen maailmansodan seuraavan ajanjakson maalattu teos vangitsee taiteilijan siirtymisen fauvismin aggressiivisista muodoista rauhallisempaan ja koristeellisempaan lähestymistapaan.
"Istuvan naisen" keskushahmo on nainen, joka lepää, muotoiltu muotoilla ja malleilla, jotka korostavat hänen hiljaisuuttaan että hänen sisäistä elinvoimaa. Koostumus erottuu sen rakenteellisesta yksinkertaisuudesta ja muotojen selkeydestä, mikä mahdollistaa suoran ja yksiselitteen arvostuksen. Nainen, joka istuu arvostetulla laakerilla, kääritään mekkoon, josta hänen taitoksensa ja värivalinnan kautta tulee kromaattisen ja muodollisen etsinnän kenttä.
Värin käyttö tässä maalissa on erityisen merkittävä. Matisse käyttää palettia, jota hallitsevat äänet, jotka vaihtelevat sinisen, vihreän ja vaaleanpunaisen välillä, mikä luo rauhallisen ja mietiskelyn ilmapiirin. Värit on harmonisoitu siten, että jokainen vivahte näyttää värähtelevän sisältävällä intensiteetillä, joka on täynnä tunteita ja merkitystä.
Toinen merkityksellinen näkökohta on työn tausta. Taustan näennäinen yksinkertaisuus, koristeellisilla motiivilla pistetty, toimii hienostuneena vastakohtana keskushahmolle. Taustan löysät taustat ja mallit eivät kilpaile kuvan kanssa, vaan parantamaan sitä, mikä viittaa harmoniseen vuorovaikutukseen kohteen ja sen ympäristön välillä. Tämä herkkä integraatio on ominaisuus, joka Matisse parantaa koko uransa ajan ja että näemme täällä hienosäätövaiheessa.
Naisen ilmaisu on rauhallinen ja varautunut, mikä lisää teoksen mysteerin ja psykologisen syvyyden kerroksen. Silmät, tuskin ehdotettu, näyttävät katsovan katsojan ulkopuolelle, projisoimalla itsetutkimusta, joka kutsuu heijastusta.
Kuvan ilmeisestä yksinkertaisuudesta huolimatta "istuva nainen" näyttää mestaruuden, jolla Matisse käsittelee tilaa ja värejä luodakseen koostumuksen, joka on sekä fyysisesti että henkisesti ympäröivä. Teos muistuttaa meitä siitä, että Matisse ei ollut pelkästään poikkeuksellinen koloristi, vaan myös säveltäjä, jolla on suurta hienovaraisuutta ja emotionaalista syvyyttä.
Taidehistorian yhteydessä "istuva nainen" on yksi teoksista, jotka Mark Matissen siirtyminen kypsään vaiheeseensa, jossa heidän maalauksensa muuttuvat introspektiivisemmiksi ja värin suhteen vähemmän räjähtäviä. Tämä ajanjakso on myös todistus siitä, kuinka Matisse jatkaa kuvan ja taustan välistä suhdetta, yksi hänen työnsä pylväistä ja kuinka väri pysyy hänelle perusteellisena ilmaisun välineenä.
"Istuen nainen (1919)" ei ole vain Matissen teoksen merkittävä edustaja, vaan myös avainasemassa modernin taiteen kehityksen ymmärtämiseksi. Tämän teoksen kautta Matisse näyttää meille, kuinka taide voi olla sekä ikkuna ulkomaailmaan että oman itsetutkimuksemme peili.