Venus ja Amor (Artemisia Gentileschi)

Tässä teoksessa Gentileschi on luonut Venus-jumalattaresta, rakkauden jumalattaresta, loisteliaan kuvan, jossa tämä nukkuu samettiverhon alla. Hänen peittonsa on maalattu ultramariininsinisellä, kalliilla pigmentillä, joka valmistetaan jauhetusta lapislatsulista. Hänen takanaan Amor heiluttaa riikinkukon sulista tehtyä viuhkaa estääkseen tuholaisia häiritsemästä tai herättämästä häntä. Vasemmalla näkyy vuoristomaisema ja pieni pyöreä temppeli, joka tuo mieleen Venukselle omistetun temppelin Hadrianuksen huvilan lähellä Tivolissa, Rooman liepeillä.

Artemisia Gentileschi, joka sai koulutuksensa Roomassa isänsä Orazion johdolla, oli 1600-luvun merkittävin naispuolinen taiteilija. Hän työskenteli pääasiassa Roomassa, Firenzessä ja Napolissa. Vuonna 1616 hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin tunnetun Firenzen taideakatemian jäseneksi.

Gentileschin teoksille ovat ominaisia voimakkaat valon ja pimeyden kontrastit sekä epätavalliset ja rohkeat sommitelmat. Hänen taiteeseensa vaikuttivat sekä hänen isänsä maalaustyyli että hänen kuuluisan työtoverinsa Michelangelo Merisi da Caravaggion tyyli. Hänen aiheenaan ovat usein voimakkaasti esitetyt naiset — esimerkiksi Juudit, Susanna, Kleopatra ja Danaë — jotka kuvataan dramaattisesti sankarittarina tai uhreina.

Vaikka tämä Venus saattaa vaikuttaa vain yhdeltä kalpealta, alastomalta jumalattarelta, joka makaa pehmeällä vuoteella oudon kiertyneessä asennossa, Artemisia Gentileschi rikkoi totunnaisia rajoja maalaamalla naisalastonkuvan naisena. Vaikea uskoa, mutta 1600-luvun Italiassa naisen ruumiinosien maalaamista pidettiin yhä miesten työnä. Ei siis ole ihme, että italialaisen taiteen tuloksena syntyi yhtä hämmentävästi muotoiltuja rintoja kuin Michelangelon vuonna 1531 veistämässä Yössä. Mutta renessanssin alastonkuvien epäoikeudenmukaisuus sikseen. Tämän maalauksen todella hämmentävä yksityiskohta on pieni Amor, joka on aseteltu niin uhkarohkeasti.

Taiteessa on historian saatossa nähty kaikenlaista. Tizianin teoksessa Venus ja Amor urkurin kanssa on hälyttävän paljon eroottisuutta, mikä saa ihailijat ihmettelemään, miksi lapsi Amor katsoo äitiään silmiin.

Lotton teoksessa Venus ja Amor iloinen Amor virtsaa näennäisen välinpitämättömän Venuksen päälle Emmekä edes halua puhua Bronzino teoksesta Venus, Amor, hulluus ja aika (Venuksen voiton allegoria). Tuon teoksen ”kauhistuttava insestimyytologia” ei edes ala kuvailla sen oidipaalisia temppuja.

Näihin maalauksiin verrattuna Artemisia Gentileschin Venus ja Amor on virkistävän vapaa karmivasta insestisestä vireestä. Silti tulee väkisinkin mieleen, mikä sai Amorin leyhyttelemään viuhkalla lempeästi nukkuvaa äitiään. Onko rakkauden jumalatar niin vaativa kuningatar, että hänen kerubinsa on leyhyteltävä häntä iltapäiväunien aikana?

Älä anna Amorin viattoman ulkomuodon hämätä. Myös tuo kiusankappale, pieni jumala, aiheuttaa oman osansa ahdistuksesta tässä kohtauksessa. Tarun mukaan Amor käytti nuoliaan saadakseen Apollonin ihastumaan nymfi Dafneen. Sadistiseen tapaansa Amor sai Dafnen inhoamaan musiikkiin rakastunutta jumalaa. Kun Apollon ajoi häntä takaa, Dafnen ainoaksi keinoksi jäi muuttua laakeripuuksi, mikä on melko surullinen lopetus onnelliselle rakkaustarinalle. Amor säästi muutamia nuolia myös Zeukselle siltä varalta, että salamoita hallitseva tyranni rakastuisi. Olymposvuorella toimintaperiaate oli: ”Jos joku ei miellytä sinua, muuta hänen mielensä jumalallisilla voimillasi.” Suostumusta on mytologiassa valitettavan vähän.

Jotkut asiantuntijat väittävät, että Venus ja Amor on tyyliltään liian vieras Gentileschille. Voisiko tämän maalauksen tekijä olla tuntematon jäljittelijä tai jopa Artemisia Gentileschin oma isä?

Spekulaatioista huolimatta Venuksen yhdennäköisyyttä Gentileschin itsensä kanssa ei voi kiistää. Omaa kasvoaan kauneuden ja rakkauden jumalattaren kasvoihin maalaaminen? Se on taiteellinen teko, joka voittaa heti kannattajia puolelleen.