Kuvaus
”Hämmästyttävän luonnollinen ja vaikuttava. Tuskinpa sitä voi ihailla liikaa.” Lehden La Belle Assemblée sanat heijastavat innostusta, jolla tämä upea maalaus otettiin vastaan, kun se oli esillä Royal Academyssa vuonna 1831. Turner oli aina osoittanut vaistonvaraista ymmärrystä merestä, ja Vimieux’n linnoitus eloisine väreineen, jotka ovat hänen tuotannolleen tyypillisiä, tuo mieleen hänen kahden ensimmäisen Italian-matkansa jälkeen maalatut mestariteokset, kuten Taistelulaiva Temeraire (National Gallery), joka valmistui seitsemän vuotta myöhemmin. Itse asiassa on kiinnostavaa huomata, että Vimieux’n linnoituskuului myöhemmin kuuluisalle yhdysvaltalaiselle keräilijälle James Lenoxille, joka oli ensimmäinen yhdysvaltalainen, joka omisti Turnerin teoksen. Hän oli yrittänyt tuloksetta suostutella taiteilijaa myymään hänelle teoksen Taistelulaiva Temeraire millä tahansa hinnalla, jonka hän voisi nimetä.
Kun teos oli esillä Royal Academyssa vuonna 1831, Vimieux’n linnoitus -teoksella ei ollut luettelossa erityistä nimeä, vaan sen mukana oli pitkä lainaus:
”Tässä vaativassa palveluksessa (tiedustelutehtävässä) Ranskan rannikolla vuonna 1805 yksi risteilijöistämme ajoi karille ja joutui kestämään liikkuvan tykistön hyökkäyksen pitkin rannikkoa sekä pattereiden ja Vimieux’n linnakkeen tulituksen, jossa ammuttiin kuumakuulia, kunnes alus pääsi irtautumaan nousevan vuoroveden mukana, joka alkoi myrskyisen yön näköisenä.”
Turner viittaa Boulognen rannikolta lyhyen matkan päässä Vimereux’n (nykyisin Wimereux) edustalla käytyyn yhteenottoon. Vuosina 1804 ja 1805 Napoleon oli koonnut mahtavan maihinnousulaivaston, jossa oli heinäkuussa 1805 yhteensä 1337 aseistettua ja 154 aseistamatonta alusta. Alukset muodostivat 6 suurta divisioonaa, joista neljäs, kapteeni Daugierin komentama, oli sijoittunut Vimereux’n satamaan. Tänä aikana Britannian laivasto osallistui lukuisiin pieniin yhteenottoihin, sillä ranskalaisia aluksia yritettiin houkutella etenemään rannikon tykkipatterien kantaman ulkopuolelle. Yhdessä tällaisessa Vimereux’n lähellä käydyssä yhteenotossa 18. heinäkuuta 1805 oli mukana laivue, johon kuuluivat Immortalité , Hebe ja Arab.. Vuonna 1829 Turner piirsi rannikon ja linnoituksen kynällä ja musteella luonnoskirjaan, joka kuuluu Turnerin jäämistöön. Luonnos on luonnoskirjan CCLX sivulla 17, ja siihen on selvästi kirjoitettu ’Vimereux’ (ks. kuva 1). Hän teki piirroksen luultavasti kerätessään aineistoa kunnianhimoiseen suunnitelmaansa kuvittaa Euroopan suurten jokien maisemia. Hanke rajoittui lopulta Ranskan jokiin.
Turner on kuvannut uljaan aluksen kyljellään sen ajettua karille rannikon edustalla. Se on kiinnitetty tukevasti kahdella ankkurilla, joista toinen on etualalla ja toinen kaukana oikealla rannalla. Meri on tyyni, ja kirkkaanpunainen laskeva aurinko valaisee taivaan, meren ja märän hiekan rajun liekin lailla. Alus on hyvin tukalassa asemassa, sillä sitä tulitetaan sekä kaukana sijaitsevasta linnakkeesta että maalla olevista pattereista, joiden suunnasta näkymä avautuu. Kaksi jälkimmäisistä ammuttua laukausta on jäänyt vajaaksi, ja ne näkyvät etualalla, kun taas yksi kaukaisesta linnakkeesta ammuttu laukaus on osunut aluksen paapuurin puolelle. Aseiden laukauksista syntynyttä savua näkyy horisontin yllä. Vasemmalla olevalla niemekkeellä hahmot ovat kokoontuneet seuraamaan tapahtumaa. Tilanne on ollut epätoivoinen, mutta pahin on jo ohi, sillä valo hiipuu pian.
Teoksen Fort Vimieux’n menestys on seurausta Turnerin elinikäisestä meren ymmärtämisestä. Hän syntyi lähellä Thamesjoen maisemia ja ääniä, ja 11-vuotiaana hänet lähetettiin asumaan Margaten rannikolle. Hänen rakkautensa Margaten mereen säilyi koko hänen elämänsä ajan, ja hän jatkoi maalaamista siellä kuolemaansa saakka. Hänen ensimmäinen näytteille asetettu öljymaalauksensa oli meriaiheinen teos, Kalastajia merellä (Tate-galleria); ensimmäinen hänen maalauksestaan tehty grafiikanlehti esitti meriaihetta, Haaksirikko , ja hänen ensimmäinen merkittävä maalaustilauksensa oli Bridgewaterin merimaisema.(yksityiskokoelma), yksi hänen varhaisista suurimmista meriaiheisista sommitelmistaan. Hän oli innokas merimies ja kalastaja, ja hänen luonnoskirjoissaan on lukuisia esimerkkejä hänen meren kiehtovuudestaan. Hänen omat kokemuksensa meren vaaroista terävöittivät varmasti hänen havainnointikykyään: tunnettu varhainen esimerkki tästä on vuodelta 1802, jolloin hän vieraili Ranskassa ja hänen laivansa oli vähällä upota hänen rantautuessaan Calais’hin. Vaikka kuuluisa Calais’n laituri (Kansallisgalleria) ei liity suoraan tähän kokemukseen, se vaikutti varmasti elävän kuvan luomiseen alkukantaisesta ja hallitsemattomasta merestä. Ei ole yllättävää, että hänen myöhemmissä teoksissaan, 1820-luvun puolivälistä aina hänen kuolemaansa vuonna 1851 saakka, meriaiheita oli enemmän kuin mitään muita aiheita.
Vimieux’n linnoitus kuuluu maalausten ryhmään, jossa Turner reagoi Britannian taisteluun ranskalaisia vastaan Napoleonin sotien aikana. Saaren asukkaana ja intohimoisena merenkulkijana hän tuskin saattoi suhtautua välinpitämättömästi Nelsonin voittoon ja kuolemaan Trafalgarissa. Hän teki erityisen matkan luonnostellakseen Victoryä sen saapuessa Medwayhin ja piirsi aluksella yksityiskohtaisia luonnoksia. Pian tämän jälkeen hän maalasi Trafalgarin taistelu (Tate Gallery) sekä teoksen Trafalgarista palaava Victory (Yalen brittiläisen taiteen keskus) ja palasi aiheeseen vuonna 1823 Walesin prinssin tilaamassa suuressa maalauksessa (National Maritime Museum, Greenwich). Hän maalasi teoksen Waterloon taistelukenttä(Tate Gallery) vuonna 1818, ja hänen vuonna 1842 Royal Academyssa esillä olleeseen maalaukseensa Sota. Maanpakolainen ja kallion merikotilo (Tate Gallery) sisältyi Napoleonin hahmo maanpaossa Saint Helenan saarella.
Vaikka aihe heijastaa osittain Britannian urheita ponnistuksia Ranskan hyökkäyksen estämiseksi, maalauksen Vimieux’n linnoitus sommittelun inspiraationa oli todennäköisesti Bonington, Turnerin suuresti ihailema taiteilija. Bonington oli kuollut vuonna 1828, ja hänen ateljeensa irtaimiston myynti järjestettiin Lontoossa kesäkuussa 1829. Myynnissä oli useita Calais’n ranta-aiheisia maalauksia, ja vuonna 1830 Turner asetti Royal Academyssa näytteille teoksen Calais’n hiekkarannat (Bury Art Gallery – ks. kuva 2), maalauksen, joka toistaa tarkoituksellisesti aiheen, jonka mestarina Boningtonia pidettiin. Calais’n hiekkarannat ja Vimieux’n linnoitusovat samankokoisia, ja molemmat maalaukset saivat innoituksensa Turnerin arvostuksesta Boningtonin neroutta kohtaan, vaikka kummassakin näkyy myös turnerilainen, hehkuva auringonlasku. Toinen maalaus, joka liittyy läheisesti teoksen Vimieux’n linnoitus sommitteluun, on Karille ajanut laiva noin vuodelta 1828 (Tate Gallery – kuva 3), jossa sotalaiva makaa kyljellään laskevan auringon valossa, vaikka kuvasta puuttuu myöhemmän teoksen dramaattisuus.
Vimieux'n linnake pysyi taiteilijan hallussa noin vuoteen 1845 asti, jolloin sen osti Charles Meigh Grove Housesta Sheltonista, Staffordshirestä. Meigh oli menestyneen staffordshirelaisen keramiikkavalmistajan pojanpoika, ja hänkin johti yritystä menestyksekkäästi sekä valvoi yhtiön näyttelyosastoa vuoden 1851 maailmannäyttelyssä. Hänen kerrottiin omistaneen suuren ja arvokkaan kokoelman, johon kuului Reynoldsin, Gainsborough’n, Wright of Derbyn, Westin ja Constablen teoksia sekä monien viktoriaanisen ajan taiteilijoiden töitä. Hän omisti myös 3 Turnerin akvarellia: Maecena's Villa, View of Magdalen College ja View of Box Hill, Surrey . Teokset olivat näytteillä hänen kotiinsa liitetyssä yksityisessä galleriassa, ”yhdessä maan parhaista ja suurimmista yksityisistä taidekokoelmista” (Art Union , joulukuu 1845, s. 367). Vuonna 1850 myytiin Vimieux'n linnake , osana Meighin kokoelmalle omistettua kaksipäiväistä huutokauppaa, huomattavalle eversti James Lenoxille, ankaralle presbyteerille, joka oli perinyt yhden New Yorkin suurimmista kiinteistöomaisuuksista. Lenox asui osoitteessa 53 Fifth Avenue, ja hänen kuuluisa kirjakokoelmansa sijoitettiin Fifth Avenuella sijaitsevaan, varta vasten rakennettuun taloon, jonka suunnitteli Richard Morris Hunt. Kokoelma yhdistettiin lopulta Astor-kirjastoon, ja siitä tuli New Yorkin julkisen kirjaston pääkirjasto. Vuonna 1845 Lenox oli hankkinut suoraan taiteilijalta Turnerin teoksen Staffa, Fingal's Cave (Yalen brittiläisen taiteen keskus, New Haven), josta tuli ensimmäinen Amerikkaan päätynyt Turnerin teos. Muutamaa vuotta myöhemmin Lenox yritti saada Turnerin myymään hänelle teoksenTaistelulaiva Temeraire , mutta tuloksetta. Lenox luovutti kokoelmansa kirjastonsa omistavalle säätiölle, ja siitä muodostui New Yorkin julkinen kirjasto. Nykyisen omistajan isä osti maalauksen kirjaston huutokaupasta vuonna 1956.
Turnerin aikalaiset ylistivät innokkaasti Fort Vimieux’ta. Kriitikon sanat julkaisussa La Belle Assemblée on lainattu edellä, ja The Spectator -lehden 7. toukokuuta ilmestyneessä numerossa arvioitiin, että Turnerin kaksi rannikkokohtausta olivat ”täynnä kauneutta”. Kaikkein ylistävin arvio julkaistiin teoksessa Kaunotaiteiden kirjasto (I, nro 5, s. 419):
”Punakuuma kuula, verisen sävyinen aurinko, ’matala, syvä ja kalpea’, lohduton ja säikähtänyt lokki, veden yllä viheltävä kuula ja karille ajanut alus luovat tapahtumasta elävän kuvan, kun taas kokonaisuuden hahmottelu on mahtava ja suurenmoinen. Milloin herra Turnerissa näkyy taantumisen merkkejä? … hänen neroutensa on yhä yhtä tuore kuin silloin, kun näimme sen ensimmäisen kerran elämämme varhaisina vuosina.”
Vimieux’n linnoitus on sijalla 86 kuuluisten maalausten listalla