Kuvaus
Diego Velázquezin omaportrait on espanjalaisen barokkitaiteen mestariteos, joka on kiehtonut katsojia vuosisatojen ajan. Tämä maalaus on täydellinen esimerkki Velázquezin taiteellisesta tyylistä, jolle on ominaista kyky kaapata todellisuus hämmästyttävällä tarkkuudella.
Teoksen koostumus on vaikuttava, ja taiteilija kuvasi seisovan, katsomalla suoraan katsojaa rauhallisella ja luottavaisella ilmaisulla. Velázquezin hahmo erottuu maalauksen keskeltä, jota ympäröi tumma tausta, joka korostaa hänen hahmonsa ja antaa hänelle mysteerin ilmaa.
Värin käyttö tässä työssä on myös huomattavaa. Velázquez käyttää palettia pehmeitä ja hienovaraisia värejä, jotka antavat maalaukselle rauhallisen ja rauhallisuuden tunteen. Taiteilija käyttää myös Chiaroscuro -tekniikkaa syvyysvaikutuksen ja varjojen luomiseen, mikä lisää draamaa teokseen.
Tämän maalauksen takana oleva tarina on kiehtovaa. Velázquez maalasi tämän itseoportraitin vuonna 1650, kun hän oli jo tunnustettu ja arvostettu taiteilija Espanjan tuomioistuimessa. Työ oli lahja kuningas Felipe IV: lle, joka ripusti sen yksityiseen opiskeluun. Maalausta pidettiin mestariteoksena sen luomishetkestä lähtien, ja taiteilijoiden ja taiteen ystävien sukupolvet sitä on ihaillut sitä.
Tässä työssä on vähän tunnettuja näkökohtia, jotka kannattaa mainita. Esimerkiksi uskotaan, että Velázquez käytti peiliä maalatakseen itseoportraitinsa, mikä antoi hänelle mahdollisuuden vangita oman kuvansa uskomattomalla tarkkuudella. Lisäksi sanotaan, että taiteilija sisälsi maalaukseen joitain piilotettuja yksityiskohtia, kuten pienen kupidihahmon teoksen oikeassa alakulmassa.