Kuvaus
Giovanni Bellini ja hänen työpajansa loivat valituksen Kristuksen ruumista korkean uudestisyntyneen aikana. He tuottivat useita tämän ongelman muunnelmia, mutta tämä erityinen työ on merkittävä johtuen käytetyn chiaroscuron dramaattisesta tekniikasta. Tämä asettaa maalauksen korkealla renessanssijaksolla käyttämällä taiteilijoiden suosikkitekniikkaa tänä aikana, myös Leonardo da Vinci. Kirjaimellisesti Claroscuro tarkoittaa selkeää ja pimeää. Pimeyden ja valon välinen kontrasti mahdollistaa dramaattisemman vaikutuksen, ja se on peräisin renessanssin aikana.
Voidaan sanoa, että renessanssitaide on muinaisten perinteiden uudestisyntyminen. Taiteilijat alkoivat yhdistää klassisen antiikin perinteitä ja uusia ideoita Pohjois -Euroopan taiteellisesta kehityksestä. Tämän aikakauden taiteeseen syntyi humanistinen tyyli. Muut ajanjakson karakterisoinnit osoittivat lineaarista ja ilmakehän näkökulmaa, joka paransi anatomiaa ja tasapainoa ja symmetriaa.
Tässä maalauksessa Giovanni Bellini palaa asiaan, jonka hän kohtasi useita kertoja koko työssään: Neitsyt ja apostoli John, joka istui kentällä Kristuksen ruumiin ylläpitämiseksi, jättivät ristin ristin. Keskusteemien ympärille on järjestetty useita hahmoja, jotka todennäköisesti maalataan yhden Bellinin yhteistyökumppanin avulla. Oikealla puolella on munkin hahmo, Kristuksen historian anakronismi, joka osoittaa, että maalaus oli luonteeltaan omistautumista kuin kertomusta ja tarkoitettu meditaatiolle.
Se on tungosta koostumus kuin aikaisemmassa "imago piettatis", jossa hahmojen eristämisestä tulee kalvo, joka erottaa draaman katsojaa. Täällä Kristuksen näkyvät polvet ja hänen äkillinen juokseminen rikkovat äkillisesti tämän ihanteellisen seinän ja tuovat pyhän ryhmän lähemmäksi ja siksi välittömälle viestintään rakastavien kanssa.
Monokromaattisen maalauksen tekniikka on erityisen mielenkiintoinen, mikä antaa vaikutelman valmistelututkimuksesta ja saa jotkut kriitikot harkitsemaan mahdollisuutta, että maalaus on keskeneräistä. Itse asiassa 16. vuosisadan venetsialaisen tutkijan Paolo Pino mukaan Giovanni Bellini oli tottunut luomaan huolellisesti toteutettuja valmistelevia tutkimuksia, joihin hän sitten lisäsi väriä. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että työ oli malli, joka oli jäljellä työpajassa mallina muille maalauksille.
Bellinin maalauksessa luvut määrätään siten, että katsojaa lähinnä olevat ovat vasemmalla puolella, kun taas oikealla olevat ovat kauimpana katsojasta. Jeesuksen vasemmalla puolella oleva suurin luku auttaa kuitenkin tasapainottamaan kuvan, niin että kohtauksen etuosassa myös näkyvämmät hahmot ovat suurimpia ja muuttuvat pienemmiksi ja kevyiksi takaisin paluulle. Näin ollen kohtaus on tasapainossa Kristuksen kanssa keskellä keskipistettä. Kaikki Kristuksen ympäröivät hahmot keskittyvät häneen päänsä kanssa osoittamalla keskitetysti hänen suuntaansa houkuttelemalla siellä olevan katsojan näkemyksiä. Taideteoksen keskipiste on myös selkeämpi, missä Jeesuksen ruumis aiheuttaa, kun taas reunat vähitellen tummenivat.
Grisalla maalattu ja joidenkin kriitikkojen päinvastaisesta mielipiteestä huolimatta sitä tulisi pitää valmiina teoksena.