Kuvaus
Henri Matissen "Marokkolaisten" analyysissä on koostumus, joka heijastaa sekä taiteilijan hallintaa että hänen syvää kiehtovuuttaan Marokon väreistä ja muodoista. Vuonna 1916 tämä suuri työ (191,8 x 114,3 cm) on selkeä esimerkki fauvista -tyylistä, joka on ominaista suurelle osalle Matissen työtä, jossa muotojen värikyllyys ja yksinkertaistaminen on perustavanlaatuinen rooli.
Maalaus, kun sitä havaitaan huolellisesti, paljastaa monimutkaisen maiseman, jossa ihmisen hahmot, hedelmät ja erittäin abstrakti arkkitehtuuri yhdistetään. Kohtaus on jaettu paksun mustan viivan kautta, joka osio on kuvallinen tila ja ohjaa katsojan näkymää työn eri kulmiin. Kirkkaiden ja vastakkaisten värien, kuten syvänsinisen, voimakkaan vihreän, oranssin ja puhtaan valkoisen, käyttö korostaa paitsi visuaalista estetiikkaa, myös Pohjois -Afrikan valon vaikutusta taiteilijaan.
On tarpeen korostaa hahmojen kohtelu. Huolimatta ilmeisestä muodollisesta välittömyydestä, kietoutuneet mieshahmot voidaan erottaa siitä, mikä näyttää olevan caftania, ja keskeinen naishahmo, joka on miehitetty päivittäisessä toiminnassa, ehkä markkinoilla. Kasvojen ja kehon yksityiskohtien talous korostaa paikan ilmapiiriä kuin yksittäiset profiilit, Matissen ominainen piirre, joka aina mieluummin herätti kohtauksen hengen kuin sen jäljittelevät yksityiskohdat.
Arkkitehtonisella koostumuksella on merkittävä rooli. Rakennusten, ovien ja ikkunoiden fragmentit, vaikka ne on kuvattu abstraktiota koskettavalla yksinkertaisuudella, onnistuvat kuljettamaan tarkkailijan eksoottiseen ja dynaamiseen ympäristöön. Kaarevat ja suorat viivat leikkaavat visuaalisen rytmin, joka kutsuu sinut tutkimaan kankaan jokaista nurkkaa.
"Marokkolaisia" on välttämätöntä kontekstualisoida sen aikana, jolloin se maalattiin. Henri Matisse matkusti Marokkoon useita kertoja vuodesta 1912. Näiden matkojen vaikutukset ovat tuntuvia sarjassa teoksia, joissa Pohjois -Afrikan maan kulttuurinen ja visuaalinen vauraus johti eläviin ja värikkäisiin esityksiin. Erityisesti tämä työ kapseloi sen aisti- ja kulttuurikokemuksen, jolloin katsoja voi kokeilla jopa abstraktiosuodattimen kautta marokkolaisen olemusta.
Esteettisen arvonsa lisäksi "marokkolaiset" on teos, joka kehittää mielenkiintoisen vuoropuhelun perinteiden ja nykyaikaisuuden välillä. Matisse onnistuu integroimaan islamilaisen visuaalisen kulttuurin elementit, kuten litteän tilan käytön ja muotojen yksinkertaistaminen, nykyajan ja länsimaisen näkökulman kanssa, saavuttaen siten ainutlaatuisen kulttuurisen ja taiteellisen sillan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Henri Matissen "Marokkolaiset" on enemmän kuin yksinkertainen Marokon esitys. Se on teos, joka kapseloi kulttuurien synteesin, taiteilijan värin ja kyvyn emotionaalisen voiman ylittää puhtaasti visuaalinen, kutsuen katsojaa aistinvaraiseen ja emotionaaliseen matkalle ajassa ja tilassa. Maalaus ei vain korista seinää, vaan kommunikoi myös elävän kokemuksen, fragmentin taiteilijan sielusta, joka löysi Marokon elinvoimaisen peilin omaan esteettiseen hakuun.